Winston Ion
Kyseessä on virtuaalihevonen, eli kuvissa esiintyvällä hevosella ei ole mitään tekemistä sivulla annettujen tietojen kanssa. Hevosen kuvat © Copyright by Fee-Fotografie
|
Kutsumanimi: Veikko
Rotu, sukupuoli: Puoliveriruuna Väri: Ruunivoikko Säkä: 169cm Syntymäaika: 04.11.2012 (11v., reaali-ikääntyminen) Omistaja, kotitalli: InkkuR VRL-14959, Stall Lusö Kasvattaja/Tuoja: Ionic / S VRL-00329 Painotus: yleis Koulutustaso: ko: Vaativa B, re 110cm |
Jokaisella ratsastuskoululla on se ruuna, joka ei herätä huomiota sen enempää tunneilla kuin tarhassakaan. Se harmaata massaa oleva, hiukan tylsä tyyppi, jonka nimi tuntilistoilla aiheuttaa lähinnä ”Täh, kuka toi on?” kysymyksiä. Toisaalta Veikko on ratsastuskoululle kultaa painonsa arvosta, sillä sen selkään uskaltaa laittaa sen kaikkein kokemattomimmankin ratsastajan. Alkeiskurssilaiset ihastelevat Veikon helppoutta. Toki ruunalla on antaa paljon myös kokeneemmille ratsastajille – jotka ihme kyllä karttavat ruunan nimeä kuin ruttoa – sillä alkeistunneilla selkä alhaalla, takajalat tallissa löntystelemään tottunut ratsu on kaikkea muuta kuin helppo ratsastaa avuille ja täsmällisille teille. Saati sitten rehelliseen peräänantoon. Etenkin ravitehtävät tuottavat kokeneemmille tuskaa, sillä on valtava työ saada kaviot kunnolla irti maasta. Kerran vauhtiin päästyään Veikko tarjoaa kuitenkin todella paljon ratsastajalleen. Omat haasteensa ratsastajille asettaa jo Veikon suuri koko: se on korkea mutta myös massiivinen. Koostaan huolimatta Veikko on hassuntuntuinen luikku puikelo, joka kiemurtelee ihan omia kiemurtelu-uriaan sen sijaan että kävelisi siivosti uraa pitkin. Ratsastuksenopettjat vitsailevat, että on aivan kuin ohjat olisivat kolme metriä pitkät, eivätkä ne yhdistyisi komentokeskukseen! Lyhyellä pinnalla varustetut oppilaat heittävät hanskat tiskiin ja antavat Veikon hiihdellä omia teitään. Lintsaajan saa kyllä töihin riittävällä napakkuudella ja viitseliäisyydellä. Etenkin kun ratsastaja saa istuntansa palikat kuntoon ja oikeasti istumaan liikkeen päälle, muuttuu Veikko huomattavasti helpommaksi ratsastaa. Kysyy paitsi vakaata istuntaa, myös rratsastajaltaan tasaista kättä ja jalkaa tilanteesta riippumatta. Veikko jännittyy muutoin. Veikko onkin näitä kuuluisia ”ahaa elämys”-hevosia, kunhan sille malttaa antaa tilaisuuden.
Edes estetunneilla Veikko ei herätä innostusta, sillä se on melko arvaamaton hyppääjä, jonka innostaminen on työn ja tuskan takana. Harva edes tietää, että Veikko on hypännyt 130cm ratoja! Ja ne jotka tietävät, eivät suostu uskomaan ennen kuin näkevät omilla silmillään. Eihän kukaan ole viimeiseen vuoteen nähnyt Veikkoa edes kunnon peräänannossa… Estetunneilla hieman hermostuneen oloinen hännänhuiskija, joka kerää herkästi kierroksia jos ratsastaja jää vähääkään roikkumaan ohjista tai jää täysin etanavaihteelle. Osaa kyllä hypätä, mutta sille saa ihan reilusti antaa tilaa eteen.
Veikosta ei monikaan hoitaja ota selkoa onko se lintu vai kala, vain harva pääsee tämän otuksen sielunelämään kiinni. Muutoin lunki herrasmies hermostuu, jos harjailussa kestää turhan pitkään tai jos havaitsee hoitajan otteissa vähääkään epävarmuutta. Ei mielellään ottaisi kuolaimia suuhunsa, vaan nipistää suunsa tiukaksi viivaksi kuolaimet nähdessäänkään. Kovin nopeasti iso puoliverinen ei ihmisiin tunnu lämpeävän, mutta ehkäpä pitkäjänteiselle hoitajalle ruuna näyttäisi parhaat puolensa. Vähän sellainen yhden ihmisen hoitoponi, joka periaatteessa on ihan kiltti kenen tahansa hoitaa, mutta joka tuntuu stressaantuvan vaihtuvista ihmisistä. Siksipä sen karsinassa lukeekin, ettei sinne saa turhanpäiten kukaan mennä, ja että hoitaja varustaa Veikon aina.
Edes estetunneilla Veikko ei herätä innostusta, sillä se on melko arvaamaton hyppääjä, jonka innostaminen on työn ja tuskan takana. Harva edes tietää, että Veikko on hypännyt 130cm ratoja! Ja ne jotka tietävät, eivät suostu uskomaan ennen kuin näkevät omilla silmillään. Eihän kukaan ole viimeiseen vuoteen nähnyt Veikkoa edes kunnon peräänannossa… Estetunneilla hieman hermostuneen oloinen hännänhuiskija, joka kerää herkästi kierroksia jos ratsastaja jää vähääkään roikkumaan ohjista tai jää täysin etanavaihteelle. Osaa kyllä hypätä, mutta sille saa ihan reilusti antaa tilaa eteen.
Veikosta ei monikaan hoitaja ota selkoa onko se lintu vai kala, vain harva pääsee tämän otuksen sielunelämään kiinni. Muutoin lunki herrasmies hermostuu, jos harjailussa kestää turhan pitkään tai jos havaitsee hoitajan otteissa vähääkään epävarmuutta. Ei mielellään ottaisi kuolaimia suuhunsa, vaan nipistää suunsa tiukaksi viivaksi kuolaimet nähdessäänkään. Kovin nopeasti iso puoliverinen ei ihmisiin tunnu lämpeävän, mutta ehkäpä pitkäjänteiselle hoitajalle ruuna näyttäisi parhaat puolensa. Vähän sellainen yhden ihmisen hoitoponi, joka periaatteessa on ihan kiltti kenen tahansa hoitaa, mutta joka tuntuu stressaantuvan vaihtuvista ihmisistä. Siksipä sen karsinassa lukeekin, ettei sinne saa turhanpäiten kukaan mennä, ja että hoitaja varustaa Veikon aina.